tiistai 16. elokuuta 2016

Kuvapostaus: The Last Wars osa 5


GTLW:n osa 5 on ollut hyllyssäni jo pari kuukautta, mutta en ole saanut aikaiseksi kiireiden takia ottaa siitä kuvia ja laittaa tänne. Nyt sain kuitenkin otettua ja muokattua kuvat blogikelpoisiksi, joten tässä olisi tuttu kuvapostaus kyseisestä pokkarista.

Postilaatikkoon tipahti myös kuudes osa tässä parisen päivää sitten, joten siitäkin on tulossa oma postauksensa lähiaikoina.

OSA 5


Etu- ja takakansi obilla.


Etu- ja takakansi ilman obia.



Selkämyksessä komeilee Rigel.


Irtokansien sisäkuvassa ovat Sirius, Rigel ja Kawasemi.


Pokkarin aloituskuva.


Viimeksi tapahtunutta: 1. Karhu hyökkää Weedin kimppuun ja haavoittaa tätä. 2. Monsoon ilmaantuu koirien luokse. Sen vasen tassu on vahva ja ylisuuri. 3. Karhut piirittävät Ouun soturit. 4. Orion veljineen ja ystävineen on matkalla Ouun heidän kuultua tapahtumista. 5. Unsai on saapunut alaisineen myös Ouun auttamaan sotureita. 6. Orion joukkoineen saapuu paikalle. Unsai jakaa paikalla olevat koirat neljään, kolmen hengen tiedusteluryhmiin, jotka jakaantuvat pääilmansuuntiin.


Hahmojen esittelyitä: uusina hahmoina Shirozaru, Rara ja Muu.


Heinäkuussa ilmestyneen 6. osan mainos.

7 kommenttia:

  1. Oiii, Rigel! <3 Hyvältä näyttää ja kivoja värikuvia :)

    VastaaPoista
  2. "Irtokansien sisäkuvassa ovat Sirius, Rigel ja Andy."

    Minusta tuossa ei ole Andy vaan Kawasemi, koska koiralla näyttää olevan "parta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatusvirhe, Kawasemi se on.

      Poista
    2. On se kumma kun suurinosa kommenteista on aina kirjoitusvirheiden korjaamista. Eikö tosiaan ole muuta sanottavaa itse kirjoituksesta.?

      Poista
  3. Onko mitään tietoa että miksi viime viikolla ei tullut uutta osaa The Last Wars:ista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään tietoa, mikä on vähän harmi. En tiedä onko lukua julkaistu ollenkaan Manga Gorakussa vai eikö Mako ole vain saanut lukua itselleen. Toivottavasti tällä viikolla tulisi uusi luku.

      Poista
  4. Kiva kun laitat näitä esittelytekstejä ja -kuvia pokkareista :) Itse en viitsi hankkia näitä japaniksi, koska uskon ja toivon, että GTLW julkaistaan suomeksi, olkoonkin, että suomijulkaisut tuppaa olemaan aivan eri muotissa alkuperäispokkareihin verrattuina.

    VastaaPoista